PADEL247 VIIKKOLIIGA
Liigaan osallistutaan yksilönä ilman sitoutumispakkoa!
Liiga pelataan viikoittaisena turnaussarjana ilman vakioparia, joten siihen osallistutaan yksilönä ja kerrytetään henkilökohtaista rankingia. Rankingia hyödyntämällä pelaat lähtökohtaisesti aina noin oman tasoisia pelaajia vastaan. Miehille ja naisille omat sarjat. Liiga huipentuu 12.12.2025 pelattavaan finaalitapahtumaan. Ennen finaalia pelataan noin 15 viikkokisaa, mutta vain viiden parhaan turnauksen tulos lasketaan mukaan finaaliin oikeuttaviin ranking-pisteisiin. Eli liigaan ei tarvitse sitoutua joka viikko.
Pelisysteemi ja lohkot
Jokaisen viikkokisan pelisysteemi koostuu neljän pelaajan lohkoista, joissa kaikki peliparikombinaatiot pelaavat kaikkia vastaan, eli kolme erää per lohko/pelaaja. Pelipari vaihtuu siis lohkon jokaisessa erässä siten, että kaikki pelaavat kaikkien kanssa yhden erän.
Lohkot muodostetaan ranking-pisteiden perusteella siten, että turnaukseen osallistuvista pelaajista sijoille 1-4 rankatut pelaajat muodostavat 1. lohkon, sijat 5-8 2. lohkon ja niin edespäin. Lohkoihin jako tapahtuu vallitsevan rankingin perusteella (aiempien turnausten pisteiden keskiarvo=viikko-ranking).
Viiden pelatun viikkotapahtuman jälkeen myös viikkotapahtuman lohkojen tekemiseen käytetään finaali-rankingia (viiden parhaan tuloksen keskiarvoa) mikäli se on parempi kuin pelaajan viikko-ranking.
Aikataulu ja ilmoittautuminen
Jokaiseen tapahtumaan ilmoittaudutaan erikseen Padelutionin kautta. Yksittäisten tapahtumien osallistujat ja jatkossa myös rankingin näet sieltä. Padelutioniin tunnusten luominen on helppoa, pelimaksu suoritetaan paikan päällä mobilepaylla numeroon 24713. Eli Padelutioniin ei tarvitse lisätä maksukorttia.
Peliaika kullekin lohkolle on 1,5 h, mikäli ”viralliset” lohkopelit on jo pelattu voi ajan pelata halutessaan loppuun ns. reenipelinä. Hinta 15 €/hlö/turnaus (ei muita maksuja) > Himoreenaajat 7,5€.
Kaikki tulokset kerätään Padelutionin kautta. Pelaajat pääsevät itse syöttämään tulokset siellä ja tulokset jäävät myös näkyviin tapahtuman jälkeen Padelutioniin.
Syksyn 2025 liiga starttaa pe 22.8.2025 ja finaalit pelataan perjantaina 12.12.2025. Finaaliin pääsee mukaan ranking-pisteiden perusteella sarjojen 16 parasta pelaajaa.
Säännöt
Säännöt ovat normaalit padelliiton alaiset säännöt. Erät pelataan 6 geimiin ja 6-6 tilanteessa paremmuus ratkaistaan 7 tie-breakilla. Kultainen piste on käytössä. Kultainen piste tarkoittaa, että geimin ollessa tilanteessa 40-40 seuraava piste ratkaisee voittajan (etu ei siis ole käytössä). 40-40 tilanteessa vastaanottava puoli päättää kummalle puolelle syöttö tulee.
Ranking-pisteiden määräytyminen
Kustakin viikkotapahtumasta saa ranking-pisteitä lohkon, sijoituksen ja ottelumenestyksen perusteella. Rankingia ylläpidetään ja se julkaistaan tällä sivustolla. Omien pisteidesi osalta voit kysyä tarkemmin Padelmasterilta (anna@padel247.fi).
Lähtöpisteet ja erikoistapaukset
Lähtöpisteillä tarkoitetaan tilannetta, kun pelaajalle ei ole vielä pelattuja turnauksia takana. Lähtöpisteet määrittää kisajärjestäjä. Tässä käytetään perusteena mahdollisia padelliiton alaisia ranking-pisteitä ja arviota pelaajan tasosta. Maalaisjärki edellä mennään, pyritään aina luomaan lohkojako niin että kaikki saavat mahdollisimman oman tasoisensa pelit.
Finaalitapahtuma
Finaaliin pääsee mukaan ranking-pisteiden perusteella sarjojen 16 parasta pelaajaa. Huom! Finaali-rankingiin huomioidaan viiden parhaan viikkotapahtuman tulos (viikko-ranking on pelaajan pelattujen kertojen keskiarvo). Mikäli finaali-rankingissa ollaan tasapisteissä, paremmuus ratkaistaan sen perusteella kumpi on pelannut enemmän viikkotapahtumia. Mikäli tämän jälkeenkin ollaan tasatilanteessa, ratkaisee paras yksittäinen tulos ja tämän jälkeen arpa.
Finaalitapahtumassa pelataan samalla systeemillä, kun viikkotapahtumissa.
Ensimmäisessä vaiheessa 1., 8., 12. ja 16. sijoittuneet muodostavat lohkon, 2., 7., 11. ja 15. lohkon jne. Näissä lohkoissa pelataan siis kaikkien kanssa ristiin yksi erä ja lohkojen ykköset menevät suoraan finaaliin, jossa ratkaistaan viikkoliigafinaalin mestaruus. Lohkojen kakkoset, kolmoset ja neloset kisaavat niin ikään keskenään muista sijoituksista. Finaalitapahtumassa kaikille osallistujille tulee yhteensä siis kaksi peliä = 6 erää pelattavaksi.
Mikäli joku top 16 ei pääse osallistumaan otetaan seuraava pelaaja tilalle järjestyksessä rankingin mukaan.
VIIKKOLIIGAN RANKINGIT
Viikko-ranking naiset syksy 28.11.2025
1 Aada Kautto 31.30
2 Mia Kettunen 30.60
3 Päivi Hurskainen 29.90
4 Mira Mäkelä-Laaksonen 29.90
5 Jasmi Kolu 29.70
6 Laura Helminen 29.30
7 Tiia Tanni 29.10
8 Miia-Maarit Onikki 28.77
9 Susanna Salo 28.70
10 Henniina Ahola 28.56
11 Heidi Mahlamäki 28.50
12 Maarit Mäntysaari 28.43
13 Tuuli Vanhakylä 28.35
14 Annastiina Autio 28.25
15 Sara Javanainen 28.20
16 Heini Peltola 28.20
17 Jenni Malmström 28.20
18 Anni-Maria Laurila 28.15
19 Liisa Aha 28.10
20 Roosa Onttonen 27.90
21 Iina Markkanen 27.80
22 Saija Kolkka 27.70
23 Miia Saari 27.70
24 Tiina Toivola 27.59
25 Salla Mäntylä 27.38
26 Kaisa Björn 27.30
27 Johanna Kitiniemi 27.30
28 Kaisa Kangas 27.00
29 Laura Luoma 26.90
30 Daniela Hannonen 26.80
31 Jenni Mustonen 26.64
32 Minna Rautiainen 26.60
33 Emilia Kangas 26.40
34 Iina Oja 26.40
35 Sanna Suomalainen 26.40
36 Teija Perälä 26.05
37 Iida Kautto 25.80
38 Nora Nyman 25.40
39 Saana Koivisto 25.33
40 Anu Pekki 24.85
41 Katja Sivén 24.70
42 Roosa Österberg 22.50
Viikko-ranking miehet syksy 28.11.2025
1 Jukka Keiski 30.80
2 Jussi Pohjaranta 30.74
3 Tuomas Alanen 30.00
4 Markus Vehniäinen 29.95
5 Ville Erkkilä 29.64
6 Juuso Hämäläinen 29.43
7 Joona Nieminen 28.90
8 Olavi Kinnunen 28.80
9 Riku Reiman 28.60
10 Jani Jokinen 28.42
11 Ville Nikkola 28.20
12 Sakari Vähä-Tuisku 28.20
13 Aleksanteri Kiviluoto 28.20
14 Jarkko Tuominen 28.11
15 Matti Salminen 28.10
16 Samu Jokela 28.10
17 Samuli Laitila 28.04
18 Rami Kiviniemi 28.00
19 Tuukka Martikainen 27.90
20 Mika Kulmala 27.90
21 Lauri Antila 27.85
22 Marko Nieminen 27.80
23 Teppo Laitinen 27.75
24 Jaakko Syrjälä 27.60
25 Pekka Rouvinen 27.55
26 Marko Raatikainen 27.46
27 Tino Sandhu 27.45
28 Antti Lehtinen 27.41
29 Reza Rouh Gandom 27.40
30 Petri Salminen 27.40
31 Hannes Varhi 27.30
32 Tuomas Yli-Ruka 27.20
33 Jere Lindström 27.15
34 Vykintas Urniezius 27.10
35 Ville Pulkkinen 27.05
36 Jussi Ahola 26.91
37 Henry Kuosmanen 26.87
38 Joona Lastikka 26.77
39 Jonne Sakala 26.74
40 Juha Alho 26.70
41 Jarmo Viertola 26.69
42 Roope Suomi 26.60
43 Aki Varjela 26.60
44 Teemu Kuusisto 26.53
45 Tuukka Suoniemi 26.42
46 Juuso Soinila 26.40
47 Jussi Hietaranta 26.30
48 Timo Asell 26.24
49 Daniel Palander 26.10
50 Juho Mikkola 26.10
51 Tommi Niemelä 26.10
52 Saku Mäkinen 25.93
53 Juuso Aro 25.86
54 Kai Filali 25.80
55 Ilkka Honkonen 25.75
56 Jussi Kostiainen 25.73
57 Marko Virtanen 25.70
58 Arttu Jääskeläinen 25.65
59 Mika Laattala 25.63
60 Jukka Ojala 25.38
61 Tatu Viherma 25.35
62 Esa Alanko 25.20
63 Mikko Väre 25.17
64 Joni Tatti 25.10
65 Riku Uurinmäki 25.04
66 Erno Lemivaara 25.00
67 Rami Lehtimaa 25.00
68 Aleksi Pihlajamäki 24.90
69 Joni Järvinen 24.68
70 Roope Antila 24.60
71 Tuomas Silvennoinen 24.60
72 Henry Orava 24.55
73 Esa Sorvali 24.50
74 Janne Laaksonen 24.35
75 Janne Viljamaa 24.30
76 Matias Karmanto 24.17
77 Jarkko Järvinen 24.15
78 Jan-Erik Tarpila 24.00
79 Timo Allinniemi 23.80
80 Samuli Mikkola 23.60
81 Teemu Mäkeläinen 23.55
82 Eeli Penttilä 23.50
83 Eemil Tuuli 23.30
84 Miika Liukkonen 23.23
85 Jan Pyykkö 23.00
86 Lauri Patjas 22.80
87 Jokūbas Baucė 22.10
88 Valtteri Suoniemi 22.07
89 Peter Lampinen 21.90
Finaaliranking tilanne NAISET syksy 28.11.2025.
(sijoitus,nimi, pisteet, kerrat)
1 Maarit Mäntysaari 28.43 5
2 Miia-Maarit Onikki 23.02 4
3 Henniina Ahola 22.84 4
4 Salla Mäntylä 21.90 4
5 Tiina Toivola 16.55 3
6 Minna Rautiainen 15.96 3
7 Saana Koivisto 15.20 3
8 Laura Helminen 11.72 2
9 Tuuli Vanhakylä 11.34 2
10 Annastiina Autio 11.30 2
11 Anni-Maria Laurila 11.26 2
12 Iina Markkanen 11.12 2
13 Kaisa Björn 10.92 2
14 Kaisa Kangas 10.80 2
15 Jenni Mustonen 10.65 2
16 Teija Perälä 10.42 2
17 Aada Kautto 6.26 1
18 Mia Kettunen 6.12 1
19 Päivi Hurskainen 5.98 1
20 Mira Mäkelä-Laaksonen 5.98 1
21 Jasmi Kolu 5.94 1
22 Tiia Tanni 5.82 1
23 Susanna Salo 5.74 1
24 Heidi Mahlamäki 5.70 1
25 Sara Javanainen 5.64 1
26 Heini Peltola 5.64 1
27 Jenni Malmström 5.64 1
28 Liisa Aha 5.62 1
29 Roosa Onttonen 5.58 1
30 Saija Kolkka 5.54 1
31 Miia Saari 5.54 1
32 Johanna Kitiniemi 5.46 1
33 Laura Luoma 5.38 1
34 Daniela Hannonen 5.36 1
35 Emilia Kangas 5.28 1
36 Iina Oja 5.28 1
37 Sanna Suomalainen 5.28 1
38 Iida Kautto 5.16 1
39 Nora Nyman 5.08 1
40 Anu Pekki 4.97 1
41 Katja Sivén 4.94 1
42 Roosa Österberg 4.50 1
Finaaliranking tilanne MIEHET syksy 28.11.2025.
(sijoitus, nimi, pisteet, kerrat)
1 Jussi Pohjaranta 31.16 7
2 Juuso Hämäläinen 30.08 7
3 Jani Jokinen 29.64 10
4 Ville Erkkilä 29.64 5
5 Jarkko Tuominen 29.42 10
6 Antti Lehtinen 29.32 12
7 Samuli Laitila 28.98 11
8 Mika Kulmala 28.10 6
9 Marko Raatikainen 28.06 7
10 Tino Sandhu 27.92 6
11 Reza Rouh Gandom 27.84 6
12 Marko Nieminen 27.80 5
13 Jussi Ahola 27.72 7
14 Tuukka Suoniemi 27.48 9
15 Jarmo Viertola 27.28 7
16 Timo Asell 26.92 7
17 Jonne Sakala 26.74 5
18 Mika Laattala 26.50 8
19 Juuso Aro 26.42 7
20 Joni Järvinen 25.34 8
21 Riku Uurinmäki 25.04 5
22 Ville Nikkola 22.56 4
23 Pekka Rouvinen 22.04 4
24 Ville Pulkkinen 21.64 4
25 Saku Mäkinen 20.74 4
26 Arttu Jääskeläinen 20.52 4
27 Jukka Ojala 20.30 4
28 Henry Orava 19.64 4
29 Teemu Mäkeläinen 18.84 4
30 Riku Reiman 17.16 3
31 Samu Jokela 16.86 3
32 Rami Kiviniemi 16.80 3
33 Hannes Varhi 16.38 3
34 Henry Kuosmanen 16.12 3
35 Joona Lastikka 16.06 3
36 Roope Suomi 15.96 3
37 Teemu Kuusisto 15.92 3
38 Jussi Kostiainen 15.44 3
39 Mikko Väre 15.10 3
40 Matias Karmanto 14.50 3
41 Miika Liukkonen 13.94 3
42 Jan Pyykkö 13.80 3
43 Valtteri Suoniemi 13.24 3
44 Jukka Keiski 12.32 2
45 Tuomas Alanen 12.00 2
46 Markus Vehniäinen 11.98 2
47 Lauri Antila 11.14 2
48 Teppo Laitinen 11.10 2
49 Jaakko Syrjälä 11.04 2
50 Tuomas Yli-Ruka 10.88 2
51 Jere Lindström 10.86 2
52 Daniel Palander 10.44 2
53 Kai Filali 10.32 2
54 Ilkka Honkonen 10.30 2
55 Marko Virtanen 10.28 2
56 Tatu Viherma 10.14 2
57 Joni Tatti 10.04 2
58 Erno Lemivaara 10.00 2
59 Janne Laaksonen 9.74 2
60 Jarkko Järvinen 9.66 2
61 Joona Nieminen 5.78 1
62 Olavi Kinnunen 5.76 1
63 Sakari Vähä-Tuisku 5.64 1
64 Aleksanteri Kiviluoto 5.64 1
65 Matti Salminen 5.62 1
66 Tuukka Martikainen 5.58 1
67 Petri Salminen 5.48 1
68 Vykintas Urniezius 5.42 1
69 Juha Alho 5.34 1
70 Aki Varjela 5.32 1
71 Juuso Soinila 5.28 1
72 Jussi Hietaranta 5.26 1
73 Juho Mikkola 5.22 1
74 Tommi Niemelä 5.22 1
75 Esa Alanko 5.04 1
76 Rami Lehtimaa 5.00 1
77 Aleksi Pihlajamäki 4.98 1
78 Roope Antila 4.92 1
79 Tuomas Silvennoinen 4.92 1
80 Esa Sorvali 4.90 1
81 Janne Viljamaa 4.86 1
82 Jan-Erik Tarpila 4.80 1
83 Timo Allinniemi 4.76 1
84 Samuli Mikkola 4.72 1
85 Eeli Penttilä 4.70 1
86 Eemil Tuuli 4.66 1
87 Lauri Patjas 4.56 1
88 Jokūbas Baucė 4.42 1
89 Peter Lampinen 4.38 1
TOP 4 KESÄ 2025 NAISET
1 Anna Pohjaranta
2 Tiia Tanni
2 Heidi Mahlamäki
4 Tuuli Vanhakylä
TOP 16 KESÄ 2025 MIEHET
1 Jussi Pohjaranta
2 Henry Kuosmanen
3 Jani Jokinen
4 Jonne Sakala
5 Marko Nieminen
6 Jarkko Tuominen
7 Antti Lehtinen
8 Arto Halonen
9 Samuli Laitila
10 Timo Asell
11 Tino Sandhu
12 Reza Rouh Gandom
13 Kai Filali
14 Juha Högmander
15 Mikko Väre
16 Ilkka Honkonen
TAPAHTUMAKALENTERI
TULOSSA
Viikkoliiga
– viikkokisa joka viikko, n. 16 viikkokisan jälkeen finaalitapahtuma
– aina perjantaisin, naiset klo 17.30-19.00, miehet 19.00-20.30
– lisäinfo ja ilmoittautuminen Padelutionissa
Junnuviikkoliiga
– junnuille oma viikkoliiga aina lauantaisin
– klo 11.00-12.30
– lisäinfo ja ilmoittautuminen Padelutionissa
Kaikki tulevan vuoden kilpailut löydät Padelutionista
– tutustu tulevan vuoden kilpailukalenteriin
